Blogi: Lepää rauhassa, Daniel

9.10.2020

Lepää rauhassa Daniel. 
Siellä pilvien päällä sinun on hyvä olla. 
Kukaan ei kiusaa sinua siellä.

Daniel ei kertonut aikeistaan kenellekään, mutta runoissaan hän sanoi, ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää. 

Daniel tahtoi kavereita, mutta jäi yksin. Daniel selviytyi neuvolantesteissä ongelmitta, eikä koulunkäyntikään tuottanut hankaluuksia. Autisminkirjon ihmisillä maailman hahmottaminen on erilainen. Ihmisten välinen kanssakäyminen kaikkine lainalaisuuksineen on kummallista ja epäloogista. Miksi tuo ihminen ei tarkoita sanomaansa? Miksi tuo ihminen ei pidä lupauksiaan?

Karoliinisessa instituutissa Ruotsissa on tehty tutkimus, jonka mukaan autismin kirjon ihmisellä riski tehdä itsemurha on kymmenkertainen (Yle uutiset, 1.10.https://yle.fi/uutiset/3-11568165, luettu 5.10. ). Opettajat koulussa eivät osaa tai halua puuttua kiusaamiseen, koska pelkäävät oman työpaikkansa puolesta. Lasten vanhemmat kieltävät kanssakäymisen erilaisen lapsen kanssa. Näitä on niin nähty.

Kirjoitan teksin, sillä me Tampereen seudun autismiyhdistyksessä emme halua enää yhtään Danielin kohtaloa tähän maahan. Haluamme herättää ihmisten myötätunnon erilaisuutta kohtaan. Haluamme, ettei kukaan jää yksin. Huomenna voi olla liian myöhäistä!

Tampereella 5.10.2020

Annielina Mehtätalo

Danielin tarina: https://yle.fi/uutiset/3-11568165?fbclid=IwAR0ZT1miF2COiPj1BsUFHJ-o-dRxsIKA1KqIEA0p2jiBl9vO6uMsaIP1HkQ