Annielinan blogi: Syyskuu

10.9.2022

Heipä hei rakkaat blogini lukijat!

Teitä alkaa olla täällä jo monia. Kannustavat kommentit antavat minulle puhtia jatkaa blogini
kirjoitusta. Olette jo saaneet nauttia Japani-jatkikseni ensimmäisestä osasta. Olen työstänyt jatkista
enemmän tai vähemmän jo vuosia, mutta nyt se on sellaisessa kuosissa, että voin julkaista jatkiksen
teidän iloksenne. Voin kokea ylpeyttä työni lopputuloksesta. Ja mikä parasta, kun edellisen matka
on kirjoitettu tarinaksi, voi jo suunnitella uutta matkaa kohti kaukomaita.

Syyskuun postauksessa kerron tulevaisuuden suunnitelmistani. Minulle on kertynt lukuisia tekstejä
tietokoneeni tiedostoihin, jotka olen päättänyt julkaista blogissani. Psykologiaa ja yhteiskuntaa
tullaan kyllä käsittelemään vastakin, mutta nyt esikoiskirjan loppurutistus vaatii luovan buustin, jota
”satujeni” julkaisu blogissani tukee. Nyt on projektit siinä vaiheessa, että mahdollinen apurahakin
olisi poikaa. Apurahalla mahdollistan vähemmän leipätöitäni, jotta voin kirjoittaa kirjani loppuun.
Samalla ajattelin aloittaa myös uutta kirjaa. Aihe on jo mielessäni, mutta se jääköön vielä blogini
lukijoille yllätykseksi.

Tavoitteeni kirjoittamisen suhteen ovat korkealla. Haluan joskus elättää itseni kirjoittamisella.
Suuntanani ovat myös kansainväliset tuulet: kauhufantasiani olen päättänyt rutistaa novelliksi,
jonka käännän englanniksi (kansainvälinen taitotaso B2.1. Testattu Erasmus+-vaihdon lopussa) ja
levitän Facebookin Halloween- ja kauhusaiteilla. Myös Halloween-teemainen blogipostaus on
tiedossa.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Mutta koska tämä infopostaus jäi tyngäksi, siirtykäämme jatkiksen seuraavan osan pariin.