Annielinan blogi: Toukokuu

9.5.2022


Railakas vappu takana ja alkavaa kesää odotellaan! Tällekin toivotukselle on jokin ruotsinkielinen, hauska
käännös, mutta en nyt jaksa sitä muistaa.

Keväällä minulla oli epäonnea: luotsaamani roolipelikerhon viestintä tyssäsi, ja yksi pelaaja oli
tullut kirjastolle turhaan. Harmitti osallistujan puolesta, mutta tästä opittiin ja oppeja sovelletaan
käytäntöön.

Muutenkin minulla on ollut hyvin paljon kiireitä: töissä on ollut paljon saikkuja, joita olen
tuurannut jaksamiseni puitteissa. Palkinnoksi sain vapaita, joita vietin pitkin huhtikuuta. Sain aikaan
paljon: siivosin asuntoni lattiasta kattoon ja kävin ystäväni haudalla. Kaipaan ystävääni päivittäin.
Lepää rauhassa, Ville <3

Alkoholilakkoni voi hyvin. Minulla menee viikkoja, jolloin en edes ajattele kaljalle lähtöä. Nukun
paremmin ja olen virkeämpi töissä. Saan paljon aikaan, mikä tekee minut iloiseksi. Passiivisuus
masentaa. On ihana mennä kevätaurinkoon jaloittelemaan katsomaan luonnon uutta heräämistä. Tai
tehdä puistoon lumilinna, kun takatalvi yllätti muutkin kuin autoilijat. Monet alkoholittomat vaihtoehdot saavat minut pyörälle päästäni: on italian soodaa, erikoiskahveja ja mehuja. Ehdinköhän maistaa niitä kaikkia?

Syy vähentää alkoholin käyttöä oli selkeä: minulla ei ollut enää juodessa hauskaa. Mietin,
eikö tosiaan ole muuta tapaa tappaa aikaa, kuin juominen. Minä pidän kirjoista, joihin
keskittyminen on helpottunut kuntoutuksen myöstä. Olen löytänyt palon elokuviin. Protu-lehteen
kirjoitin arvostelun klassikkoelokuvasta ”Arabian Lawrence”. Elokuvan juoni tempasi minut
mukaansa ihan ensi minuuteilta alkaen. Suosittelen!

Muutenkin ihmettelen suomalaisten perin kompleksista suhdetta alkoholiin: alkoholi aiheuttaa
lukuisia sairaspoissaoloja, ennenaikaisia eläköitymisia, jopa syöpää, mutta juomattomuutta täytyy
perustella. Alkoholissa on paljon kaloreita, mikä näkyy pitkässä juoksussa kehossa ja sisäelimissä.
Olen viettänyt monia iloisia iltoja ravintoloissa, joista minulla on monia muistoja. Oli mukavaa
katsella heräävää Tamperetta palatessani töistä aamuyöllä. Nauttiessani muutaman oluen
parvekkeella juhannuksena ihmettelin Suomen kaunista kesää. Tälläinen on maailman onnellisin
maa. Iloisia hetkiä voi viettää myös ilman olutta.

Toukokuussa minulla on kauan kaivattu loma. Ulkomaille en vielä matkusta, vaikka muutama
kohde minulle on jo mielessä. Olisi hauskaa shoppailla Pariisissa tai herkutella Napolissa Elena
Ferranten hengessä.

Kaikki aikanaan.