Kun et huomaa autoa ylittäessäsi tietä – autismin hahmotushäiriö.

Tavarat katoilevat itsestään, vaikka olit juuri laittanut ne paikoilleen. Matematiikka koulussa tuottaa
vaikeuksia. Liikuntatunnilla pallot ja muut välineet eivät mene sinne, minne pitäisi. Kyseiset oireet
viittaavat autismin hahmotushäiriöön.

”Hahmotushäiriö on yleistermi vaikeuksille, jotka johtuvat aivojen poikkeuksellisesta tavasta
käsitellä visuaalista eli näköhavaintoon pohjautuvaa informaatiota. Hahmotusvaikeuksissa ongelmat
painottuvat usein joko visuaalisen tarkkaavaisuuden hankaluuksiin tai vaikeuksiin avaruudellisessa
hahmottamisessa. Visuaalisen tarkkaavaisuuden häiriöt vaikeuttavat tarkkaa havainnointia,
tunnistamista ja oleellisen erottamista. Avaruudellisen hahmottamisen vaikeudet tuottavat ongelmia
tilanteissa, joissa edellytetään koon, etäisyyden, muodon, suunnan tai liikkeen arviointia.”
(https://www.aalto.fi/fi/palvelut/hahmottamisen-vaikeudet, luettu 17.9.2021).

Kokemukseni mukaan autismin hahmotushäiriö on huonosti tunnettu koulumaailmassa.
Omassa lukiossani opettajat eivät ymmärtäneet erityispiirretäni valittaessaan, kuinka paljon rahaa
tukiopettamiseeni kuluu. Tunsin syyllisyyttä, kun käytin liikaa opettajan aikaa, vaikka halusin oppia
asian. Opettaja ei ymmärtänyt minua – enkä minä matematiikkaa. Suoritin kuitenkin lukion pitkän
matematiikan kuutosen arvosanalla, siksi, jotta voin sanoa olleeni pitkässä matematiikassa.

Leipätyökseni kokkaan vanhustentalossa. Haluan havainnollistaa hahmotushäiriötäni arkipäivässäni
vanhustentalon työtehtävissä: tehtäväni jäävät usein kesken: taikina saattaa jäädä nousemaan
pöydälle tehdessäni muita keittiön työtehtäviä. Muistan taikinan vasta, kun sämpylien täytyisi olla
jo valmiita tiskillä myynnissä. Salivuorossa minua tullaan ”herättämään” omista touhuistani
palvelemaan toisessa huoneessa ruokailevia asiakkaita. Asiakkaat ovat juuri tulleet, mutta en ole
huomannut heitä. He odottavat ja ovat hermostuneita. Joskus myös työtoverini ihmettelevät, mikä
minussa on vikana. Koitan opastaa heitä erityispiirteessäni mahdollisimman hyvin. Avoin
keskustelu lieventää ennakkoluuloja.

Ennen pidin itseäni vain huonomuistisena ja huolimattomana hutiluksena. Sitten tapasin
yllättäen omassa lähiravintolassani toisen ADHD- ihmisen, joka kertoi minulle omista
hahmottamisen vaikeuksistaan. Silloin ravintolan tiskillä oivalsin, etten olekaan hutilus: aivoni vain
käsittelevät tietoa erilailla kuin ”neuronormaalit aivot”. 

Kiitos Kristian Teiss, jonka kanssa kirjoitin tekstin yhteistyössä!