Jatkokertomus: Japanin matka keväällä 2015
Osa 1: Lentokoneen pyörät irtoavat Helsinki- Vantaalla

Kun vuoden mittainen työsopimuksen päättyi kesällä 2014, päätin, että vuosi 2015 on elämäni
vuosi. Vähemmän rahaa – enemmän elämää.

Vuonna 2015 kävin yhteensä kuudessa eri maassa: Japanissa, Etelä-Koreassa, Norjassa, Unkarissa,
Romaniassa ja Tsekissä. Tässä jatkokertomuksessa kerron matkastani Japaniin. Japanissa kävin
Tokiossa ja Sendaissa. Japani oli ollut haaveeni jo teini-iästä, sillä minua kiinnostivat vieraat
kulttuurit. Koin suurta intoa kaukomatkailuun, kun serkkujeni tilaamassa pelissä ”Pieni
Maailmanmatkaaja”- nähty palatsi, Taj Mahal, tallentui kamerani muistikortille vaihtooppilasvuotenani
2009-2010 Intiassa. Jos haluatte kuulla lisää vaihdostani, rakkaat lukijat, voin
kirjoittaa teille siitä myöhemmin. Nyt keskityn elämäni vuoteen 2015. Innostuin kielistä vaihtooppilasvuoteni
jälkeen. Eksoottisimmat kielet, joita olen opiskellut (vaihtelevalla menestyksellä)
ovat japani, korea ja unkari.

Helmikuussa 2015 irtosivat lentokoneen pyörät Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kohteena oli
Frankfurt, josta vaihdoin konetta matkalla Tokioon. Frankfurtin kentällä minulle ei jäänyt mieleen
mitään erityistä. Lentokentät ovat mielestäni hyvin ankeita paikkoja alkoholi- ja
turistikrääsäliikkeineen. Astuessani maailman parhaan lentoyhtiön, All Nippon Airwaysin,
tyylikkään vaaleansiniseen lentokoneeseen koko lentohenkilökunta kumarsi meille. Sain siis
tuntuman japanilaiseen kulttuuriin jo astuessani koneeseen. Banzai!
Tunne, kun Fuji-vuori näkyi pilvien välistä, oli sanoinkuvaamaton. Kone menetti korkeuttaan ja
näin pienet kalastajaveneet merellä. Minuutit kuluivat piinaavan hitaasti odottaessani hetkeä, jolloin
pystyin laskeutumaan pois koneesta Yamaton maapinnalle (Tietoisku: Yamato oli Japanin
kutsumanimi toisen maailmansodan aikana. Älä käytä tätä nimeä jutellessani japanilaisten ystäviesi
kanssa).

Kun koneen käytävällä oli tarpeeksi tilaa kulkea, nousin ylös penkistä, vedin laukkuni pois
laukkuhyllyltä ja kävelin putkesta lentokentälle.
Siirryin laukkuhihnan varten odottamaan laukkuni saapumista. Kun sain laukkuni huomasin, että
sen ympärille oli kääritty paksu kerros muovia, mutta muuten se oli täysin kunnossa.
Seuraavaksi katseeni suuntautui lentokentän info- pisteelle, josta kysyin helpointa
kulkureittiä hotellilleni. Ystävällinen matkavirkailija ojensi minulle Tokion kartan, jossa oli myös
metrokartta.
”Kuinka hyvin puhut japania?” kysyi virkailija.
”No jonkin verran,” vastasin.
Virkailija piirsi minulle metrokartalle reitin, kuinka pääsen hotellilleni. Kiitin kohteliaastia ja etsin
automaatin, josta voisin ostaa metrolippuja. Hetken seistessäni automaatin edessä, ystävällinen
lentokenttätyöntekijä tuli vierelleni hiljaa kuin haamu. Näytin karttaani työntekijälle. Hän painoi
muutamaa nappulaa automaatissa, jolloin näin näytöllä rahasumman. Asetin setelit automaattiin,
jolloin se sylki sisuksistaan lipun.
Kiitin työntekijää ja laskeuduin rullaportaita alas laiturille.
Odottelin muutaman minuutin, kunnes metroni saapui. Tunne metron lähtiessä liikkeelle ja
nähdessäni tasakattoiset, matalat kerrostalot ja parvekkeilla roikkuvat pyykit, oloni oli uskomaton:
olin saapunut Tokioon.