Annielinan blogi: Vierailu Zuihodenissa

26.6.2023

Osa 6.3. Vierailu Zuihodenissa

Hyvät yöunet nukuttuani päivän ohjelma oli tutustuminen paikallishistoriaan. Kävimme vierailulla
kensei Date Masamunen haudalla. Kyseisestä herrasta seuraavaa tietää Wikipedia:
”Date Masamune oli japanilainen samurai ja yksi Tōhokun alueen johtavista daimioista eli
sotaherroista. Hän menetti lapsena sairastetun isorokon seurauksena toisen silmänsä ja sai siitä
liikanimen Yksisilmäinen lohikäärme.” (Wikipedia, luettu 4.2.2022.)
Nousimme bussista torii-portin äärelle, josta johtivat portaat vuoren rinteelle. Torii-portti on
koruton, useissa Japanin matkailumainoksissa nähty portti, joka erottaa muun maailman ja pyhäkön
toisistaan.

Nousua jyrkissä kohdissa helpotti keppi, jonka olin ottanut mukaani ihan torii-portin vierestä.
Nähtyäni ylvään temppelin, koko reippailuni sai merkityksen. Olin saapunut daimion vieraaksi.
Astuttuani sisään temppelialueelle minulle kerrottiin, että haudat, joissa Date, hänen poikansa ja
pojanpoikansa nukkuivat, olivat kopiota aidoista hautarakennuksista. Aidot haudat oli pommitettu
toisessa maailmansodassa maan tasalle. Hautaan ei saanut mennä sisälle, mutta
museorakennuksessa oli paljon tietoa Datesta. Minulle tuli yllätyksenä, että hän oli vain
158 cm pitkä(!). Olen itse 168 cm!

Mainitsemani päärautatieaseman vieressä oli Daten patsas. Myös päärautatieaseman vieressä
olevassa rakennustyömaan vaneriaidassa oli varoitusten alla kuva ratsastavasta Datesta. Lähtiessäni
takaisin Tokioon nappasin matkamuistoksi Date- kännykkäkorun aseman lehtikioskista. 

Kawaii-kulttuuripäivänä illallistimme kauppakaduilla. Kokeilin sendailaista erikoisuutta, kyotangia, eli
naudan kieltä (kyo=nauta, tang=tongue=kieli). Aikaisemmin olin maistanut bosnialaisten kokkien
valmistamana lampaan kieltä, mutta japanilainen herkku pesi kylmät kielikokkareet mennen tullen.
Kauppakadulta ostin myös juhlavaatteet yhdistykseni 125- vuotisjuhliin. Ei ole ollut monella
Japanista ostettua juhlapaitaa.

Annielinan blogi jää nyt kesätauolle. Nähdään elokuussa!

Date näkyy Sendaissa joka paikassa: